KUSETTAJA

Blogin etusivulle Takaisin blogissa tämän tarinan kohdalle 2.6.2020 Kusettajalla on huono omatunto Ai mistäkö? No siitä, kun ei ole aikoihin kirjoittanut. No, ei se kirjoittamattomuus itsessään aiheuta huonoa omatuntoa, vaan se, että uskollinen lukija voi saada virheellisen mielikuvan, että Kusettajan koiraelämästä on tullut seesteistä. Tämä kirjoitus ei ole oikein mikään kokonaisuus, vaan välähdyksiä Kusettajan ajatuksen??virrasta. Äijä Viime viikolla tuli taas Kusettaja kokeneeksi muutin vetovoiman. Paskareissulla Äijä näki kissan. Aika hyvin on Kusettajan olkapää kiinni torsossa. Ei irronnut. Tosin Kusettaja huomasi kissan samaan aikaan Äijän kanssa ja osasi varautua. Jos jalassa olisivat olleet muut kuin kumikengät ja/tai alla muuta kuin asfaltti, Kusettaja olisi saanut polviinsa tai persiiseensä uudet nahkat. Ei ääntäkään koirasta. Kissa perhana oli itsemurhakandi. Se jäi tuijottamaan tai sitten sitä vaan kiinnosti Kusettajan selviytyminen. Sitten Kusettaja ajatteli vähän säikyttää kattia. Kattia, joka kulkee öisin pihalla huudattamassa Jörri-sammaria. Kusettaja siirtyi lähemmäs kissaa. Virhe. Äijä sai uutta virtaa ja Kusettaja olisi kelvannut steppinorsuksi River Dance-bandiin. Tässä vaiheessa katti oivalsi elämän katoavaisuuden ja katsoi parhaimmaksi poistua torin suuntaan. Hmm… Pitäisi varmaan saada kuormavetokisaan maalipäähän kissoja. Seita Lady-Diivalla on ollut pari viikkoa joku taivaallinen hellyys liitettynä ylimääräiseen virta-annokseen; pyörin, lennän, suutelen (halkaisen huulesi), tulen syliin (kynsin sääresi), rakastan sinua! Pyörremyrskymäinen melskaminen, kunnes Seita on muistanut, että hän on Lady ja pitää käyttäytyä. On oltava cool. Rapsuta. Ladylla on nyt pukeutumisongelma. Muiden jo vaihtaessa turkkia, Lady on pitänyt kauniista talviturkista tiukasti, Pitää olla tyylivaatteet, jos joku vaikka ottaa kuvan. (Mutta ei haittaa, jos kuono on ruskea mullassa tonkimisesta.) Nyt kuitenkin kevät viimeinkin aiheuttaa pesätarpeita pikkulinnuille. Taitaisi riittää koko kuntakeskuksen parville. Kuura Kuura hankki itselleen turkinvaihdon aikaan jostain hännän tyveen hotspotin. Kusettaja otti kuvan perseestä ja soitti omalle ELL:lle. Selvä tapaus. Hoito-ohjeet ja huomautus, että kauluri tarvitaan. Kusettaja ja Kusettajatar päättelivät, että ei kai kauluria. Ei kukaan pysty nuolemaan persereikäänsä ja sen yläpuolista aluetta. Nih. Muutaman hoitopäivän jälkeen Kusettaja otti uuden kuvan ja soitti uudelleen Kristalle. Selvä tapaus. Nuoltu on. Lisää karvoja pois ja hoitoalue laajeni. Puhallettava kauluri kaulaan. Ekana yönä Kuura ei ilmeisesti nukkunut ollenkaan. Istui. Kamala kauluri. Kusettaja kävi kesken yötä varmistamassa, että kauluri ei ole liian tiukalla ja koira voi hengittää. Seuraavana päivänä Kuura lopulta sammui. Koko päiväksi. Hoito ja kaulurielämä jatkuisivat kunnes perse olisi kunnossa. Kuura oli kuin maansa myynyt. Sitten eräänä aamuna (persseutukunnan parannuttua) Kusettaja jätti laittamatta Kuuralle kaulurin. Oli kuuma auringonpaiste… muut makasivat varjossa. Kuura seisoi kopin katolla, katsoi Kusettajaa (joka oli olkkarin ikkunassa), heilutti häntää ja kailotti. Kovaa ja hartaasti! Elämä on palannut! Saga Sagan kuningatarsyndrooma jatkuu. Viime perjantaina se pääsi aamuruoalle mennessä Kusettajalta irti, kun Kusettaja kuunteli Äijän painokkaita moitteita aamiaisen myöhäisestä vaiheesta. Saga loikki terassille suoraan Äijän paikalle ruokaa odottamaan. Äijän lähestyessä se rähähti sille. Äijä käveli, piittaamatta Sagan uhosta, suoraan omalle paikalleen. Saga oli sitä mieltä, että voisikin itseasiassa mennä omalle paikalleen. Viikonloppuna Sagan itsetunto nousi eksponentiaalisesti. Kusettajatar antoi koirille lämpimänä päivänä jäiset luut tarhoihin. Sagalle Kusettajatar päätti tällä kertaa antaa luunsa erityisopettaja Äijän kanssa samaan tarhaan. Ei se sille kukkoile... Saga livahti koppiin syömään. Varmisti näin, että saa pitää luunsa. Jonkin ajan kuluttua alkoi helvetillinen rähinä Äijän ja Sagan tarhasta. Luut! Pikkuneiti oli päättänyt itsetunnossaan, että hän voi ottaa Äijältä luun. Siinä vaiheessa, kun Kusettaja näki tilanteen, Saga vielä yritti Äijän niskaan, mutta se Saga(na) huomasi aika pian olevansa nurin maassa erityisopettajan jalkojen välissä, open selvittäessä muutin elämän lainalaisuuksia valkoista kalustoaan esitellen ja samalla pitäen sepelimyllymäisen hienovaraista murinaa. Tulos oli se, että ei reikiä, mutta Saga makasi seuraavan vartin maassa korvat pitkin niskaa ja Äijä söi rauhallisesti luunsa loppuun. Pienellä urahduksella Saga painui alemmas. Jostain syystä sitä ei enää erityisesti kiinnostanutkaan Äijän luu. Jörri Se kulkee edelleen omassa vaaleanpunaisessa pumpulipilvessään. Se kuulee pikku-ukkoja öisin ja möykkää niille. Eilen aamulla se piipitti, putosi piharappusista (aivan "normaalisti" kävellessään), nousi ja katsoi huomasiko kukaan, piipitti, sotki syömään mennessä itsensä ja Kuuran taluttimeensa, piipitti, päätti jättää paskareissun kesken ja kurvasi liljankukkien läpi tarhan suuntaan (Ei päässyt. Perhanan talutin esti.), piipitti, paskansi keskelle pihaa, piipitti ja pudotti ”tarhaanmenomakupalansa” juoma-astiaan ja ei syönyt paskaansa. Yöllä Jörrin pikku-ukkofobia tarttui koko laumaan. Siis puoli kaksi yöllä. Kusettajatar kävi laittamassa Jörrille sitruunapannan. Kusettaja keksi samalla uusia voimasanoja ja varusteli yöllä talon ulkopuolen vanhoilla peltisillä ruokakupeilla. Niillä on hyvä heittää tarhan verkkoon. Lentää kuin frisbee. Kolahdus saa hetken hiljaisuuden. Sen aikaa, että meinaa ehtiä nukahtaa uudelleen. Kusettajan Suunto-kello kertoi aamulla, että Kusettaja oli kiroillut sydänyöllä 55 minuuttia. Uni tuli korvatulpilla. Sitä kello ei tiennyt. Aamulla koko sakki nukkui vielä 9.22. Oli ollut vissiin kiirettä yövuorossa. Vahva epäilys on, että Jörrin pikku-ukko olikin tällä kerralla siili. Jee! Tulevinakin öinä on luvassa ajanvietettä. Hyvää kesän alkua! Blogin etusivulle Takaisin blogissa tämän tarinan kohdalle

© Kari Immonen