KUSETTAJA
|
Blogin etusivulle Takaisin blogissa tämän tarinan kohdalle 11.6.2020 Kusettaja. Taas kutsumaton vieras aamuyöllä Kusettaja havahtui viime yönä vähän ennen yhtä helvetilliseen meteliin pihalla, taas. Kusettajan ikkunastauloskurkistuksessa näkyi hormonihuuruinen urho joku hihnantapainen perässään Seitan tarhan vierellä. Ai nyt Seitan toosaa vongataan! Hämärässä Kusettaja ei nähnyt, oliko se sama huikentelevainen norjanharmaa, joka talvella vonkasi Kuuran rasiaa... (Uskollinen lukija muistaa… Kusettaja ja aamuyön vieras). Kusettajan todetessa irtokoiran olevan tarhoilla, Kusettajatar lähti kuin tykin suusta portaat rymisten tarhoille. Kusettajattaren likkoja eivät irtokoirat vokottele! Nih ja viuh! Kusettajattaren jo singahdettua tarhoille, Kusettaja oli ehtinyt vasta siirtyä sytyttämään lisää valoja sinne. Silloin karannut uros oli jo kusemassa Seitan tarhan verkkoon. Se oli urosstaffi, joka oli päässyt koirantaluttajalta irti, kun staffi oli haistanut juoksuiset nartut. Koirantaluttaja oli pahoitellut Kusettajattarelle, kun herätti hänet. Taluttajan ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen, kun hän totesi Kusettajattaren olevan yöpaidassa. Oikeastaan olisi ollut mukava nähdä ilme sillä normaaliasulla, millä mennään pikana yöllä tarhoille. Se on Eevan ja Aatamin asu. Kusettajan tullessa paikalle, taluttaja totesi, että se lähti eikä hän saanut pidettyä narusta kiinni ja näytti, miten hihna oli ollut kädessä. ”Hihna” oli suunnilleen puotinarun tapainen naruviritelmä, joka oli ollut kämmenellä. Kusettaja totesi hänelle, että se pitäisi olla ranteen ympäri. Taluttaja kiersi narua ranteensa ympärille varmaan puolenkymmentä kierrosta ja pahoitteli aiheuttamaansa häiriötä edelleen, mutta ei lähtenyt minnekään. ”Ei se normaalisti näin tee, joku syy pitää olla.” Kusettajalle tuli tuli vähän sellainen fiilis, että (karkaamisen) syy oli Kusettajan ja Kusettajattaren juoksuisissa nartuissa. No, Seita ei ollut täysin tyytyväinen tarhaansa kusemiseen eikä oikein innostunut hankkimaan alaskanstaffordshirenbullmuuttiterrierin pentuja, koska murisi staffille kuin The HU:n laulajat. Kusettaja pohti, että Seitalla ei ole näköjään tärpit vielä. Saga ja Kuura pitivät aika-ajoja tarhoissaan. Saga loikki ja hihkui. Kuura metelöi, niin kuin vain Naraq:n tytär voi. Äijä oli kokolailla viuluuntunut Seitaa vonkaavaan tehotappiurhoon ja sen valitettavasti kuuli koko kyläkeskus. Sorry Savitaipale. Jörri jostain kumman syystä oli ihan hiljaa? Varmaankin se totesi, että Äijä kyllä hoitaa tuon kokoisen urhon. Kusettaja kuuli aamulla, että 300m päässä asuvat Nitan ja Teemun huskyt olivat antaneet Kusettajan ja Kusettajattaren koirille äänellistä taustatukea. Kyllä arktiset pitävät yhtä. Kusettaja totesi taluttajalle, että onneksi nuo viisi koiraa (joista kaksi narttua on juoksussa) ja erityisesti tuo 46 kg iso poika on verkon takana tarhassa... Taluttaja eikä staffi vaikuttanut olevan huolissaan asiasta, vaikka tehopainosuhde olisi ollut Kusettajan lauman 160 kg vs. hormonihuuruinen staffi n. 15 kg. Staffi oli hiljaa ja vonkasi Seitaa. Sen aivot olivat valuneet palleihin ja kaikki toiminta keskittyi sinne. Edelleenkään taluttaja ei lähtenyt minnekään. Pahoitteli vaan häiriötä ja oli ilmeisen kiinnostunut koirista. Äijä mylvi. Sitten taluttaja päätti kävellä staffin kanssa Äijän tarhaa kohti... Äijä mylvähti vonkaavalle hormoniurholle niin, että Kusettajankin korvista lähti vaikut. Samassa kuului taluttajan kommentti, että meidän pitääkin varmaan lähteä. Anteeksi. He häipyivät hiljaa yöhön. Äijä (ja koko lauma) hiljeni. Homma on hoidettu. Likkojen siveys ja oma tarha on varjeltu. Koppiin nukkumaan. Öitä. Eipä tule edelleenkään Kusettajan aika pitkäksi näiden kanssa ja totuus on, että kaikki koirat karkaavat joskus, mutta mutta... Blogin etusivulle Takaisin blogissa tämän tarinan kohdalle |
© Kari Immonen